7.4.2015

Kylpyhuoneesta

Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitinkin, asemalla on kolme toimivaa vessaa. Kaksi niistä on aseman puolella ja yksi on asunnon puolella. Näin normaalissa asuinkäytössä kolme vessaa ei tunnu kahden aikuisen taloudessa kovinkaan hyvältä ajatukselta, etenkään kun aseman vessat ovat vierekkäin ja asunnon vessa on kokoluokaltaan noin neliön luokkaa (=pytyllä istuessasi voit siis mukavasti ennakoida ja hoitaa käsienpesun samaan aikaan).

Olemmekin siis miettineet kylpyhuoneremonttia (tietty mukavasti tähän alkuun), jonka yhteydessä toinen aseman puolen vessoista (ja ilmanvaihtohuone sekä komero) räjäytettäisiin ja tilalle saataisiin kylpyhuone ja tilaa katolliselle suihkukaapille sekä mahdollisesti tassuammeelle. Lisäksi aseman puolen vielä vessaakin pienempi suihkuhuone purettaisiin kokonaan ja tilalle avattaisiin kulku kylppäriin asunnon puolelta. Asunnon vessaa ei suurennettaisi, mutta sielläkin avattaisiin ja uusittaisiin kaikki pinnat. Myös kodinhoitohuoneeseen vedettäisiin putket samassa rytäkässä.



Tämänhetkisen tiedon mukaan vessat ja suihku on rakennettu siinä 70-80-luvun vaiheessa ja siksi on tärkeää päästä avaamaan seinät ja lattiat rakenteiden kunnon tarkistamiseksi. Kuntotarkastaja arveli että nykyiset putket olisivat valurautaa, mutta jos niiden kunto on hyvä, voimme harkita putkien vaihtamisen sijaan myös sukittamista.

Näiden huoneiden lisäksihän vesiputket jatkuvat pintavetona ihan talon toiseen päätyyn asti, sillä nykyisessä taukotilassa on pieni keittiönurkkaus. Siitä päästä putket olisikin tarkoitus "pätkäistä" nykyiseen toimistoon, josta on näillä näkymin tulossa uusi keittiö. Nykyisestä asunnon puolen keittiöstä tulisi meille "harrastushuone", eli toinen makuuhuone.

Onhan tässä kylppärirempassa pähkäilemistä kaikkine kaluste-, materiaali-, yksityiskohta-, tyyli- ja väripohdintoineen. Sen jälkeen kun näistä on päätetty, toteutuksenkin pitäisi onnistua. Siihen on sentään ammattilaiset jo viittä vaille valittu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti