26.8.2015

Ovi uusiin ulottuvuuksiin

Viime viikolla päätin jatkaa puuhellan kunnostamista ja pääsin etenemään grafiittivoiteen levittämiseen asti. Sitä ennen piti kuitenkin saada pieni voidepurkki auki. Ensimmäiset viisi minuuttia yritin avata purnua talttapääruuvarilla ja sitten siirryin puukkoon. Viittätoista minuuttia, montaa kirosanaa ja kahta läheltä piti-tilannetta myöhemmin se penteleen älypeli, jota myös metallipurkiksi kutsutaan, oli auki. Katkennut metalliharja ei liity tapaukseen.


Kun olin saanut suurimmat ruosteet hinkattua hellasta pois (katkennut metalliharja liittyy tapaukseen), pyyhin pinnat pariin kertaan kostealla ja annoin kuivua hyvin. Sitten aloitin grafiittivoiteen levittämisen ja hella heräsi heti henkiin.




Vielä pitää rapsutella sisäpinta ruosteettomaksi ja suorittaa myös kyseisille pinnoille jonkinlainen pelastava käsittely. Lisäksi pitää hakea rautakaupasta tulikittiä ja paikata pari pikkusormenpään kokoista reikää, jotta savu osaa kulkea oikeaa kautta ulos.

Hellan lisäksi olen tehnyt myös jotain oikeasti remontin etenemiselle hyödyllistä! Irroitimme yhdessä Nikin kanssa käytöstä poistetut vesi- ja viemäriputket, jonka jälkeen seinistä näkee läpi.


Kun makuuhuoneesta katsoo (seinän läpi) olohuoneeseen, nyt huomaa hyvin että putkien läpivientikohdalla on tosiaan oviaukko.



Ovi on yhä paikallaan, mutta joku päätti että satavuotiaan puuoven alaosan tuhoaminen putkien läpivientiä varten on Verrattoman Hyvä Ajatus, Voi Pojat!


Harmittaahan se, että yksi harvoista asemalla säilyneistä alkuperäisistä ovista on pistetty päreiksi.

Putkien poistamisen lisäksi saanen ilmoittaa ilouutisen: ILMANVAIHTOHIRVIÖ ON LOPULLISESTI KUOLLUT JA KUOPATTU! Minulla tosin ei ole nyt tähän hätään järkevää todistusaineistoa tästä onnellisesta katoamistapauksesta, mutta voitte uskoa minua kun kerron ilmanvaihtohuoneeseen tulleen nyt valtavasti tilaa.

Seuraavana vuorossa olisikin sitten purkutöiden kunnollinen, ja ihan Aikuisten Oikea aloittaminen tulevan kylpyhuoneen sekä kodinhoitohuoneen tiloissa. Tässä saattaa tosin mennä taas hetki, sillä maanantaina aloittamani koulu vie juuri nyt suurimman osan päivän aikana käytettävissä olevista tunneistani.

Sain sentään hieman päivitettyä blogin ulkonäköä ja lisäsin vielä valikot, joista pääsee suoraan tutkimaan pohjapiirustusta ja tutustumaan meihin. Mitä tykkäät?

1 kommentti:

  1. Ihana aseman piirros, aivan valloittava ja niin näköinen !! Hella on syötävän ihana, voisikohan tuollaisen salakuljettaa kerrostaloon...parvekkeelle...? Purkutyöt sujuvat varmaan talkoilla, paljon vain hyvää syötävää, juotavaa ja hyvää seuraa sekä kunnon työkalut ja suunnitelma niin avot ! vessat ja kylppärit on purettu ennenkuin huomaatkaan ! Ja vieraille siskonpeti sinne ihanalle ullakolle =) pohdiskelee mom

    VastaaPoista