18.2.2016

(melkein) Kodinhoitohuoneen loppusuora

Kodinhoitohuone alkaa olla pikkuhiljaa pinnoiltaan valmis (jos ei oteta paneelien maalaamista ja viimeisten listojen kiinnittämistä huomioon). Kiinnitin makulatuuripaperit loppuosaan huonetta ja maalasin ne. Maalasin yhden seinän kahteen kertaan sinisellä, mutta lopputuloksessa ei näkynyt mitään eroa, joten jätin loput seinät maalaamatta toiseen kertaan. Hirmu hyvää tuo Uulan Into, tuolla sävyllä peittävyys oli tosi mahtava ja tuolla maalaili mielellään sisätiloissa!



Päätimme myös pestä katon ennen laitteiden asentamista. Kyseessä tosin oli enemmänkin ensiapu kuin kunnollinen putsaaminen, mutta kyllä siinäkin näki selvän eron. Kuvassa kattolistat on ehditty hinkata, mutta paneelit ovat vielä ryönän peitossa.


Aika hurja ero, eikö?

Sain myös paperoitua ja maalattua ilmanvaihtokoneen piilottavan kaapin, josta en ole tainnut laittaa tänne vielä kuvia.


Kaapin reunoille laitetaan vielä ohuet listat siistimään maalauksessa syntyneitä rajoja ja oviin asennetaan salvat. Minulla on yksi Leea-salpa jossain päin taloa piilossa juuri tätä kaappia varten, mutta se täytyisi löytää... Toiselle puolelle asennetaan oven paikoilleen kiinnittävä ovisalpa. Tällaisella systeemillä makuuhuoneessamme olevan vaatekomeron ovet ovat suljettavissa.

Kodinhoitohuone kaipaa oikeastaan enää väliaikaisen vesiliitännän tekemistä, jotta pääsemme pesemään pyykkiä vihdoin ja viimein. (Eihän siinäkään mennyt kuin yhdeksän kuukautta muutosta.)

Meillä ei ole ollut tällä viikolla enää remonttimiestä työskentelemässä, sillä pinna alkoi palaa kun hommia sai koko ajan olla valvomassa ja silti tehtiin väärin. Viimeisenä hommanaan hän asensi koko kylpyhuoneen paneelikaton väärin päin ohjeistuksesta huolimatta ja minua vituttaa kuin pientä oravaa.


Meillä on siis koko talon toinen puoli paneloitu katon osalta valon mukaan ja toinen poikittain ikkunaan nähden. Kylpyhuone on sillä puolella taloa, jossa panelointi on koko talon pituudelta "valoa vasten". Vaikka sanoin useampaan kertaan että panelointi tehdään vanhan mallin mukaan, näin kävi.

[VUODATUS]Eikä siis ollut ainoa kerta kyseisen remonttimiehen kohdalla kun hän tekee virheitä annetusta ohjeistuksesta huolimatta. Aiemmin oli pistetty yksi alkuperäisistä jyhkeistä kattolistoista säpäleiksi, vaikka olimme moneen kertaan painottaneet alkuperäisen katon ja listojen säilyttämistä. Tämän lisäksi hän sössi useassa pienemmässä kohdassa. En vaan voi millään suositella tuollaista firmaa ja työntekijää, joka saa aikaan enemmän harmaita hiuksia ja korvaamatonta haittaa kuin hyvää jälkeä.[/VUODATUS]

Kylppäri- ja vessaremontin loppu on kiinni enää oikeastaan aika pienestä, mutta tässä kun tehdään töiden ja opintojen ohella niin valmistumiseen mennee vielä useampi viikko. Vaan eipähän tarvitse miettiä sydän syrjällään mitä pistetään kunakin päivänä rikki.

Muissa uutisissa: Meidän uudet hienot vessanpöntöt on nyt saapuneet, mutta en vielä vilauta muuta kuin pakkausta.


Lisäksi sähkötyöt edistyvät ja meidän mahtava sähkömies kävi asentamassa uuden sähkökeskuksen.


Rimat eivät jää tuohon ja pitää katsoa nostetaanko vai lasketaanko kaappia vielä tuosta, mutta muuten on kiva tietää että sähkötöidenkin kannalta edistytään.

2 kommenttia:

  1. Hyvän värin olet valinnut noihin seiniin. Laipio on hankala puhdistettava, mutta näkyy kannattavan. Ja onneksi alue ei ole iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinät ovat todellisuudessa ehkä hieman liian vauvansiniset, mutta eiköhän sitä efektiä saada tasoitettua aikanaan paneelien värillä. :)

      Onneksi koko huone on melko pieni, sillä luulen ettei katon puhdistamisesta oltaisi muuten puhuttukaan. Katsotaan mitä tapahtuu kun remontti etenee isompiin huoneisiin.

      Poista