22.5.2016

Vuosi elämää

Noin viikko sitten meillä tuli vuosi täyteen asemalaisina.

Tässä vaiheessa kun tuntuu, ettei mikään homma suju niin kuin pitäisi, viemärit kiukuttelevat viikoittain (kyllä, taas) ja huoneiden valmistuminen junnaa paikoillaan, on hyvä ehkä vilkaista mitä asemalla on saatu paikoitellen aikaan vuoden mittaan.

(Seuraa inhorealistisia räpsäisyjä meidän kotoa. Jos et kestä sotkua, törkyä ja tavaranpaljoutta, suosittelen jotakin toista blogia jossa homestaging ei tarkoita vain vieraiden takia siivoamista.)



Suurin muutos on varmasti tapahtunut kylppärissä, jossa on purettu seinää, rakennettu uutta ja löydetty yksi uusi oviaukkokin. Kuten kuvista näkyy, homma on jäänyt roikkumaan mm. viemäriongelmien ja yllättävien vahinkojen (=kuluja!) takia. Tuollakaan ei enää paljoa tarvittaisi niin kylppäri olisi paketissa, mutta tällä hetkellä aina kun saamme säästettyä rahaa maaleja ja kittiä varten, jokin akuutti asia (kuten tänään loka-auton tilaaminen jälleen kiukuttelevien viemärien takia) vie kaikki rahat ja joudumme taas lykkäämään töitä kuukaudella. Sääli, olisi tosi kivaa päästä jo suihkuun omassa kodissa.


Onneksi laitehuoneessa, siis nykyisessä kodinhoitohuoneessa näyttää jo pintojen puolesta melkein valmiilta. Paneelien sekä listojen maalaus olisi luvassa vielä tässä kuussa, jonka jälkeen täytyisi asennella jo hankitut lamput ja etsiä jostain kätevä pesuallas koneiden viereen. Sitten vähän lasku- ja ripustustilaa (ja katkaisijat), jonka jälkeen kodinhoitohuone olisi ensimmäinen valmis kokonaisuus.


Toimisto, siis tuleva keittiö on sen jälkeen vuorossa. Katon asentaminen loppuun ja viimeisten levyjen purkaminen seiniltä ovat seuraavana tehtävälistalla, jonka jälkeen päästäisiin tekemään uutta pintaa. Vesiputkien ja sähkövetojen jälkeen voidaan sitten miettiä keittiön asentamista.


Aseman puolen "yksiö" on nyt käytössä olohuoneena ja makuuhuone on siirretty asunnon puolelle, jonne pääsee viime kesänä seinään puhkaisemani oviaukon kautta. Olkkarin seiniä peittää edelleen kamalat lastulevyt ja lattialla on muovimatto. Jos saamme roskalavan taas joksikin aikaa pihalle, haluaisin repiä ainakin seinien lastulevyt pois.

Tässäpä ne huoneet joissa suurin osa muutoksista on tapahtunut. Kaiken kaaoksen alta on vaikea nähdä edistystä, mutta kaipa sitä on tapahtunut edes vähän. Kuluneeseen aikaan nähden voin kuitenkin kertoa olevani melko pettynyt, sillä luulisi että vuodessa saisi edes yhden huoneen valmiiksi. Ehkä kesällä, jos koulutöiltäni ehdin.

10 kommenttia:

  1. Kyllä me kesällä yksi huone pistetään pulkkaan =) -mom-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oishan se aika helpottavaa. Enempi vielä parempi, mutta aloitetaan siitä yhdestä. :)

      Poista
  2. Voin kuvitella että on turhauttavaa kun yksi ongelma vaikeuttaa todella paljon edistymistä. Mikä ihme teidän viemärissä on kun ei vaan vedä vaikka tukos saatiin pois? Olisikohan joku putki väärässä kulmassa muihin nähden tai siihen nähden mihin päin viemäri vie? Meillä tuttavan talossa oli juuri tuo että yksi putken pätkä oli väärässä kulmassa. Kun loka-auto kävi niin keksikö kuski jotain syytä?
    Paljonhan on kuitenkin tapahtunut vuodessa. Mullan siirtely tai joku kuopan kaivuu joisi olla hyvää pahan mielen purku hommaa. Toivon että saisitte tämän viemäriasian jätettyä taaksenne viimeistään kesän aikana. Hyviä remonttihetkiä! M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään käryä uusien viemäriongelmien syystä. Nythän täällä on käynyt loka-auto kahdesti, ekalla kerralla (pari viikkoa sitten) otettiin talon päästä ja nyt tällä toisella kerralla löydettiin uusi tarkistuskaivo maakellarin vierestä (nyt niitä löytyy takapihalta ainakin kolme! :D) ja sitä kautta hoonattiin. Yksi mahdollisuus on se, että talon ulkopuolella olevat, kaivoon menevät vanhat valurautaputket ovat tiensä päässä tai liian loivassa kulmassa. Muuta syytä ei nyt tähän hätään oikeastaan keksitty. Ehkä nämä viemäriongelmat selvisivät tällä käynnillä, ehkä ei. Saattaa olla että ongelma selviää vasta kun pihamaa myllätään auki ja putket vaihdetaan koko matkalta (sitten joskus).

      Tulisi kyllä kaivettua aika monta kuoppaa. Tähän mennessä olen purkanut pahaa mieltä Pinterestissä selaten inspiraatiokuvia aina kompostoinnista uuden keittiön hyllyihin, mutta piakkoin pitää siirtyä ihan ruumiillisiin stressin purkutapoihin. Kiitos tsempistä!

      Poista
  3. Todella paljon olette saaneet aikaan, vaikka mitenkä päin katselisi. Ihmetyttää se viemäri. Kai sen ilmanottoputki on auki? W

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ilmanottoputken pitäisi olla auki ihan katolle asti. Nyt ei ole ollut loka-auton käynnin jälkeen mitään ongelmia, mutta seuraillaan tilannetta.

      Poista
  4. Ihanaa, että muillakin bloggaus on myös tätä. Mä oikein odotan, että pääsisi sisustamaan, mutta vielä mennään aika inhorealistisella linjalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus ahdistaa oma koti niin palaa katsomaan näitä kuvia. :D Meillä sisustaminen on niin pitkän ajan päässä, etten ole vielä uhrannut asialle ajatustakaan.
      Meillä on järjetön kasa molempien sukulaisten tauluja ja sitten vielä mun omatkin työt, mutta hienojen galleriaseinien sijaan tyydytään vielä tässä vaiheessa sinne, tänne läiskittyihin nauloihin ja asunnon toisen, suljetun sisäänkäynnin täyttämiseen tauluilla ja muuttolaatikoilla. Ja niin, muuttolaatikoita on aivan älytön kasa vielä purkamatta, varmaankin siksi että suurin osa tavaroista kuuluu keittiöön.
      Eli ei stressiä, inhorealismia löytyy vielä lisääkin kuvattavaksi jos joskus kaipaat vertailukohdetta.

      Poista
  5. Onneksi olkoon, blogisi voitti Liebster-palkinnon! http://luojola.fi/tervetuloa-liebster-palkittuun-blogiini/

    VastaaPoista